Breadcrumbs

Radikaalisti avoin ja oikeudenmukainen tietoyhteiskunta

Sunnuntaina 27.2.2011 pidetyssä puoluevaltuuskunnan hyväksyttiin Vihreiden tietoyhteiskuntaohjelma. Siitä tuli aika hyvä ja ennen kaikkea siinä esitetyt mielipiteet ajavat yhteiskuntaa voimakkaasti avoimempaan suuntaan. Julkisen päätöksenteon pitää olla avointa samaten kuin julkisin varoin tuotetun tiedon sekä helposti saavutettavissa.

 

Ihmisten vastuut ja velvollisuudet ovat verkossa samat kuin muuallakin, eikä ihmistä voi laittaa vastuuseen toisen ihmisen sanoista tai teoista. Sananvapaus pätee verkossa siinä kuin laitkin. Avoimen yhteiskunnan luovuus syntyy vapaudesta.

 

Verkko on nähtävänä nykyaikana jokaisen ihmisen perustarpeena ja yhdenvertaisessa tietoyhteiskunnassa on huolehdittava siitä, että tietojärjestelmät ja sähköiset palvelut ovat kaikkien saatavilla, myös esteettöminä. Avoin lähdekoodi ja avoimet rajapinnat edistävät riippumattomuutta ja avaavat julkisten palvelujen toteutuksen kansalaisten arvioitaviksi.

 

Tietoyhteiskunta myös kuormittaa ihmistä. Siksi onkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ihmisten selviämiseen ja jaksamiseen informaatiotulvassa sekä yksityisyyden ja henkilötietojen suojaamiseen. Jo koulussa on annettava lapsille medialuku- ja -kirjoitustaidot.

 

Ohjelma tullee tänne lähiaikoina, kun se oikoluettu.

Add comment


Security code
Refresh

© 2017 Minna Kilpala. All Rights Reserved. Designed By JoomLead

Please publish modules in offcanvas position.